| |
Koira on viisaampi kuin nainen, se ei hauku isäntäänsä.
Varoitus
Jos et halua, että sinua tervehditään tassuin ja heiluvan hännin, älä tule sisään - koska täällä asuu koira...
Jos irtokarvat eivät sovi vaatteisiisi tai huonekalut häiritsevät sinua,
älä tule sisään - koska täällä asuu koira...
Jos et pidä kylmästä kirsusta tai märästä kielestä,
älä tule sisään - koska täällä asuu koira...
Mutta jos mikään edellisistä ei sinua haittaa...
saat osaksesi rakkautta välittömästi, kun astut ovesta sisään - koska täällä asuu koira.
Mitä enemmän näen miehiä, sitä enemmän pidän koirista. Madame De Stael
Vanhat koirat
tietävät ihmisten asioista
enemmän kuin ihmiset itse.
Eivätkä suostu puhumaan.
Katsovat vain säälivästi.
Katkelma Tommy Tabermannin runosta
"Vanha koira"
Kun koirani katsoo minua, alan epäillä että Jumala
sittenkin on olemassa ja luonut koiran ja vain hänet
ja tehnyt sen huolellisesti, puhaltanut hänen sieraimiinsa elämän hengen, ja että kaikki muu mikä on, on syntynyt siinä ohessa, vahingossa ja sattumalta, heidän peuhatessaan.
Eeva Kilpi 1982
Muistatko ystävä pentuuttain
olin suloinen karvakeräsi vain.
Söin kenkäsi, ehkäpä toisenkin
ja tein jälkeni tuolisi jalkoihin.
Oli lätäkkö siellä ja toinen täällä
en muistanut tehdä sitä lehden päällä.
Aina huolella hajustin mattosikin,
kerrassaan tempuin niin taitavin.
Et arvannut, silloin ikää kun saan
nämä temppuni jäävät jo unholaan
ja kun suureksi varttuu pentu tää
on älyä täynnä sen pienoinen pää.
Silloin huomaat sen jo sinäkin
olen aarteesi rakkain ja parahin.
Niin vierivät vuoteni verkalleen,
niistä vuosista muistojen kirjani teen.
Omaa tehtävää rinnallas suoritan vaan
sen huomaan, - hellyytes tuntea saan.
Niin rikas on kaikki eloni tää,
kauniit aatokset sitä vain siivittää,
jos ansiot pienet, tai suuretko lie,
se tässä ei kuitenkaan tärkeintä lie.
Oli mieleni avoin ja rehti se ain
en tunne vilppiä rakkaudessain.
Ohimollani kannan jo hopeaa
se arvoani ansaittua kaunistaa.
Niin paljon muistoja vuodet toi,
niitä aarteistoja elomme aateloi.
On askelein lyhyt, ei silmät nää,
pian loppuukin muistojen kirjani tää.
Näin kuljen kanssasi ihminen,
sen pienen haihtuvan hetkisen,
kun iltani koittaa ja matkani jää
kuule silloin pyyntöni pienoinen tää.
Ilot, surut on kohdattu ne jakaen,
metsät ja polut näin yhdessä kulkien,
siis kuuntele mun pyyntöni pienoinen,
vierelläin kuljethan matkani viimeisen.
Hiljaisuus valtaa hämärän huoneen,
tuskaa sen tiedän minulle tuoneen.
Valo kirkas häikäisee ikkunasta,
tuudittaa pientä koiralasta.
Rakas koira valolta silmänsä sulkee,
tietämättään kohti taivasta kulkee. Hautakummun alla nukkuu syvää unta,
ympärillä avautuu sateenkaaren valtakunta.
Sydän pieni sammui kesken leikin,
minne lienee enkelin siipi veikin.
Siellä ei varmaan kylmyys ja pelko paina,
elämä oli vain lyhyt, lyhyt laina.
Kerran on kuoltava parhaidenkin,
ystävän syliin tai kesken lenkin.
Yhdessä touhuttiin niitä ja näitä,
pelättiin teltassa ukkossäitä.
Ikävuosia jo kertyi molemmille,
me ei piitattu siitä vaan naurettiin sille.
Vuodet yhteiset taakse nyt jäädä saa kun kutsuu mua luokseen toinen maa.
Tuttuun pihaan sä päätit elonretken.
Toivon - olisit vielä viipynyt hetken.
Vaikeni hiljaa ääni tassujen
ei juokse Roope vastaasi enää haukkuen
Nyt on aika kauniiden muistojen
vaali niitä
ja säilytä rakastaen
Suru kun kalvaa ja ikävä on
sä muista
sun ystäväsi nyt hyvä olla on.
Jos ajan saisin takaisin
sen meidän yhteisen retken.
Mitä siitä muuttaisin?
Vain sen viimeisen hetken.
Olisin tahtonut olla vierelläsi,
hellästi sylissä pitää.
Kulkea tukien kanssasi,
antaa voimia lisää.
Lähdithän rauhassa unessa,
luokse muiden rakkaiden,
lähdithän kivutta tuskatta,
luo jo meitä ennen menneiden.
Tule uniini, päivieni ajatuksiin
jää sydämeeni asumaan.
Kaipaan sinua kaipaan niin,
tule meitä tänne katsomaan. |
|
Ei yksi lisää pahaa tee
Koiranko tahdot? No yhdenkö vaan?
Siitä lauma lähtee kasvamaan.
Seuraavaksi huomaat, oletkin jo köyhä
ja naapurit kuiskii, että päästä vähän löyhä.
Ei yhdestä vaivaa ja kaksi on hauskaa,
kolmas on helppo, ei neljäs tee tuskaa.
Viides on ihana, ei kuudessakaan vikaa.
Talo täyttyy hauvoilla aivan tuota pikaa.
No uskallatkos leikkiin, miten ois vielä yksi?
Kai keittiössä häkissä saa sen säilytetyksi.
Sängyillä ja sohvilla kyllä löytyy tilaa,
ei vielä yhden turkinhoito iltoja kai pilaa.
Ne käyttäytyä osaavat, ei niistä ole vaivaa.
Kai yhdelle tulijalle paikan jostain raivaa.
Sohvalla on karvaa, ei ikkunoista läpi nää,
lattialla tassunjäljet pölyn sekaan häviää.
Kai kodinhoito kärsii, vaan mitä muutamasta
kuonon jäljestä ikkunassa tai karvahahtuvasta?
Jos tämä pentu pidetään,
niin varmasti mä lupaan
lisää aikaa luututa ja puhtautta tupaan.
Ei koirien määrälle ole ylärajaa
ja yhtäkin ilman ois laumasi vajaa.
Jokainen on tärkeä ja rakas pörröpää.
Ei sukulaiset kyläile ja ystävätkin hylkää,
paitsi koiratuttavat, joilla samat kuviot on nää.
Nurmikko ja pihapensaat kuihtuneilta näyttää.
Koiranruoka, vitamiinit, treenit, rokotukset
ja näyttelyt ja kilpailut ja matkakustannukset.
Ansako tää olikin? Mä oonko kohta vainaa?
Silloin lempisessusi pään polvellesi painaa.
Se katsoo sua rakastaen, sinä päätät jaksaa.
Pitää koko hunnilauman, maksaa mitä maksaa.
Yksi tähti näyttelyyn, yksi jalostukseen,
yksi sylikoiraksi, kaikki täyttää jonkin tarpeen.
Mutta talvi kurja on, ei koiratkaan siit´tykkää.
Lenkkinsä ne haluaa vaikk´ taivas räntää lykkää
tai naamasi on sininen pakkastaivaan alla
ja iltaisin ne ulos saa ainoastaan karjumalla.
Koirat ja näyttelyt, jännitys ja naksut,
vaiva sekä huoli, paineita ja maksut.
Kaikki on sen arvoista, on koirat elämäsi.
Niin suloiset ja hurmaavat ja parhaat ystäväsi.
On maailmasi muuttunut, ei mikään enää sama
kun ihminen on kokonaan koiriensa omistama.
Pieni hauva pehmoinen, juoksee yli niittyjen. Kuulee kuiskeen tuulen hennon, näkee pienen enkelin lennon. Ajattelee et tää on tässä, elämä ois päättymässä. Nukkuu siellä rauhassa, ilman murheen hiukkasta. Hän on siellä onnellinen, minä täällä murheellinen.
Tummuessa illan,
luona sateenkaarisillan,
kun auringon viimesäteet taipuu,
niin moni hauva uneen vaipuu.
On päivän leikit jäänet taa,
saa onnellisna nukahtaa.
Nähden unta ystävistä,
perheistä ja hetkistä yhteisistä.
Odottaen sitä aamua valkenevaa,
kun jälleen yhdessä leikkien kirmata saa.
Hannele Vänskä
Kun kaipaus ja ikävä
polttaa niin, että satuttaa,
kuuntele silloin sydäntäsi,
joka kertoo sinulle,
että se oli onnea ja iloa parhaimmillaan,
ja nyt muistot ovat kauneinta
mitä sinulla on.
Tassunjälkiä sydämessä,
kuin joku olisi kulkenut siitä vastikään.
joku kulki sydämeni yli,
sinäkö se olit koirani?
Ohimatkallako vain?
Et kai.
Kyllä pysyvästi sinne muutit.
Teit pesän lakanoihin,
merkkasit myös nurkat.
Kipitit läpi sydämen, kurajaloin, karvoin.
Jätit tassunjälkiä sydämeeni.
Hannele Vänskä
Kuljemme kuin kuunnellen,
on poissa jotain hyvää.
Sitä emme tavoita katsellen
ja tunnemme surua syvää.
Minä saatan sinut pehmeään lehtoon,
koirille varattuun ikuiseen kehtoon.
Tuuditan uneen, kuin pehmoiseen lumeen
Silitän kerran, itken kesäsateen verran
Ihan kaikesta kiitän,
muistot lohdukseni elämäni kirjaan liitän.
Johanna Niskanen
Tyhjä kaulapanta naulassa
työtön talutusremmi ovenpielessä,
vaan tuhat iloista muistoa
niiden täysiltä ahkerilta päiviltä
muistuttaa:
Oli se elämää täysin rinnoin!
Älä itke, vaikket näe syksyn kirjavia lehtiä.
Älä itke, vaikket tunne lumihiutaleita kuonollasi.
Älä itke, vaikket saa joululahjoja ja vietä joulua.
Älä itke, vaikket voi juosta keväisellä pellolla.
Älä itke, vaikket nää kesän auringon paistetta.
Älä itke - sillä minä itken.
kirjasta: On kotona koira tai kaksi
Ihana uni on sellainen jossa
ruukussa kasvaa luita,
makeita häränhäntiä
ja koiranherkkuja muita. Elina Karjalainen / Uppo Nallen lorut Pienen koiran sydämessä
yksinäisyys loputon.
Pienen koiran öinen mieli
kiireetön ja hoputon.
Meren tummuus, öiset varjot
koiran mielen masentaa,
vaikka vilkkuun uusi lamppu
helppo onkin asentaa. Elina Karjalainen / Uppo Nallen lorut
|
|
